Vuonna 1918 Suomessa kuoli noin 37 000 ihmistä sisällissodan uhrina. Tammikuusta toukokuuhun saakka kestäneellä sodalla oli kauaskantoiset seuraukset niin yhteiskunnallisesti kuin poliittisesti. Sodan tapahtumat eivät ole suomalaisten mielissä vielä loppuun käsiteltyjä, vaan puhuttivat runsaasti myös vuonna 2008, jolloin sen puhkeamisesta tuli kuluneeksi jo 90 vuotta. Sisällissodan pikkujättiläinen on artikkeliteos, jonka tavoitteena on käsitellä kevään 1918 tapahtumia ja vaikutuksia mahdollisimman laajasti ja monipuolisen asiantuntijajoukon voimin. Yhtenä periaatteena on antaa aihetta tuntemattomillekin sukupolville kattava yleisesitys sodasta. Teos käsittelee herkästi tunteita herättävää ajanjaksoa kiihkottomasti, mutta väheksymättä kiistojakaan synnyttäneitä aiheita. Esitellyiksi tulevat sisällissodan kulku, keskeisimmät taistelut ja muut tapahtumat Suomessa ensimmäisistä päivistä rauhaan saakka, mutta taustana käsitellään myös levotonta aikaa eläneen Euroopan tilannetta. Sotatoimien ohella näkökulmaa avarretaan artikkeleilla, joissa tarkastellaan mm. punaista ja valkoista terroria, vankileirejä, sotaorpoja, naisia sodassa, jääkäreitä ja suojeluskuntia, työväenliikettä, hautaustapoja ja muita muistamisen perinteitä sekä sodan vaikutuksia Suomen valtiomuotoon. Unohdettu ei ole myöskään suomalaisten tapaa käsitellä aihetta kulttuurissaan – taiteessa, musiikissa ja kirjallisuudessa. Artikkelien, valokuvien ja karttojen ohella teokseen on koottu tarkempaa tietoa aiheista tai henkilöistä, joilla on suurempaa merkitystä sodan ymmärtämisen kannalta. Kirjaa tehtäessä on pyritty myös käyttämään hyväksi tuoreita, sisällissodan merkkivuonna 2008 ilmestyneitä tutkimuksia, joissa julkistettiin paljon aiemmin tuntematonta tietoa. Sisällissodan pikkujättiläisen päätoimittaja Pertti Haapala on Tampereen yliopiston Suomen historian professori ja Historiatieteiden tutkijakoulun johtaja. Noin 600-700-sivuiseksi suunniteltu teos on kerännyt jo runsaasti tiedusteluja niin lukevan yleisön, lehdistön kuin tutkijoidenkin tahoilta.
Sisällissodan pikkujättiläinen – Haapala, Pertti - Tuomas Hoppu
Kirja- ja Lehtilinnan valikoimaan kuuluu kirja ”Sisällissodan pikkujättiläinen”. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Haapala, Pertti - Tuomas Hoppu. Kustantaja: Wsoy. Tuotetietoihin merkitty painovuosi on 2009. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.