Tämä kirja kertoilee suomalaisten naisten elämästä, perheliemestä ja jopa perhehelvetistä kaikkien kuulemieni, näkemieni ja kokemieni tapahtumien ja tarinoiden keskeltä. Rakentaen ’kaarisillan’ Impi-äidin tyttärien ja heidän lastensakin vaiheisiin elämästä, jonka pyöritykseen kuka vai nainen voisi joutua tytön, naisen tai perheenäidin kipuiluineen tai murheineen urastressissä, yliväsyneenä koko baby blues rumbassaan, lapsivuodemasennuksineen tai taloushuolineen ilman riittäviä yhteiskunnan tukiverkkoja ympärillä, kun jopa oma kumppanikin voi olla lopulta mustasukkaisuuttaan tai urarumbassaan se pahin tyranni ja simputtaja niin vasta- kuin myötämäessäkin.
Minun omat lapsuuden muistoni ja kokemukseni perheyhteydestä ovat olleet rakastavat. Ne ovat auttaneet minua kestämään elämän kipeät ja vaikeatkin asiat. Ne ovat auttaneet pääsemään kipeiden asioiden yli turvallisesti kuin suojelusenkeli olisi varjellut minua rikkonaisella sillalla, jota pitkin olen elämässäni joutunut kulkemaan. Äidin ja isän rakastava perheyhteys on ollut tärkeä elämäni rakennuspalikka ja etenkin tukipilari, kiitos elämäni onnenhetkistä kuuluu eniten äidilleni ja isälleni ja toki sisaruksillenikin kuin myös ns. kaksoissiskolleni. Olisin toivonut, että olisin voinut antaa myös omille lapsilleni samanlaisen tukijalan ja tukipilarin tulevaa elämää ja aikuisuutta varten.
Naivistiset naiskohtalot – Laituri, Sija
”Naivistiset naiskohtalot” on Kirja- ja Lehtilinnan valikoimassa oleva kirja. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Laituri, Sija. Kustantaja: Mediapinta. Kappaleen painovuosi: 2018. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.