”Kesäkuun viidestoista käräjäoikeus sai meidän avioerohakemuksemme. Meidän, Sinun ja Minun, jonka sinä ja minä olivat allekirjoittaneet. Sinä halusit avioeron. Olin taistellut sitä vastaan kaksi vuotta, tai kauemmin, en ehkä edes tiedä miten kauan. Nyt huomaan, että olin taistellut tietämättä mitä vastaan oikein olin taistellut. Olin hävinnyt. Sinulla oli oikeus erota minusta, lain mukaan ainakin. Ja lain mukaan avioerot pannaan toimeen.
Avioliittomme kesti yhtä päivää vaille kymmenen vuotta. Sitten erosimme. Sinä, minä tai kumpikin meistä ymmärsi avioliiton väärin, kun näin kävi. ”Myötä- ja vastoinkäymisissä.” Mitä se tarkoittaa? Juuri sitähän tämä kaikki on ollut! Me lupasimme itsemme toisillemme rakastaaksemme myös vastoinkäymisissä. Teimme sopimuksen, jonka sinä rikoit kun tahdoit erota minusta! Etkö ymmärtänyt mitä vastoinkäymiset ovat? Onko sanalla eri merkitys sinulle? Mehän solmimme yhteisen avioliiton. Merkitsikö se kahta eri asiaa?”
Lauri Törhönen on elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja kirjailija. Hänen tunnetuimmat historialliset elokuvansa ovat Hylätyt talot, autiot pihat (2000) ja Raja 1918 (2007). Törhönen voitti nuortenkirjallisuuden merkittävän Topelius-palkinnon vuonna 2011 nuorten rakkausromaanilla Sello & Pallo (Tammi 2010). Hänen historiallinen romaaninsa Mannerheimin kuokkavieras ilmestyi 2017. Elämäni banaanin kuorena on rakkauskertomussarjan Erittäin hieno suomalainen rakkaustarina ensimmäinen
Elämäni banaanin kuorena – Törhönen Lauri
”Elämäni banaanin kuorena” on Kirja- ja Lehtilinnan valikoimassa oleva kirja. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Törhönen Lauri. Kustantaja: Docendo. Kappaleen painovuosi: 2017. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.