Benjamin on ikääntynyt työläinen, joka hoitaa Sofian ja Nean kotityöt. Mukana seuraa Anna-Liisa, myötätuntoinen vartija, joka käyttää säästeliäästi sähköpiiskaansa. Eipä silti, Benjaminin mielipidettä hänen kohtelustaan ei kysytä, hänen osansa on totella ja hävetä. Benjamin muistaa vielä jotakin entisestä elämästä. Pojista, jotka juoksentelivat pitkin kaupungin katuja ja meren rantoja. Perheestä, jossa oli äiti ja isä. Sitten astuivat voimaan uudet lait, äidit ja isät katosivat, tilalle tulivat heimot ja kasvattilapset. Enää ei ole edes peilejä, joista nähdä oma kuvansa. Iltaisin Benjamin palaa kaupungin rappeutuneelle puolelle työläisten asuntolaan, ohi kaupungin löyhkäävän kaatopaikan. Kaatopaikalta löytyy koiraan ruumis, jonka sisäelimet ovat kaavittu pois. Naisiakin alkaa kadota. Huhutaan, että asialla olisi kapinoiva koiras. Koko kaupunki on varuillaan. Mitä on tapahtunut maassa, joka joskus oli Suomi? Mitä siellä tapahtuu nyt?
Äidinmaa – Salminen Jan
Tutustu Kirja- ja Lehtilinnan tuotteeseen ”Äidinmaa”. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Salminen Jan. Kustantaja: Tammi. Painovuodeksi on merkitty 2012. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.