Kuka murhasi ja kenet? Yli 150-vuotisen historiansa aikana rikoskirjallisuus on koukuttanut yhä uusia salapoliiseja haastamaan älykkyytensä ja ratkaisemaan arvoituksen ennen etsivää. Viime vuosikymmeninä dekkarista on tullut merkittävä kaunokirjallinen ja kulttuurinen ilmiö, joka ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin epäkohtiin.
Alussa oli murha tutkii rikoskirjallisuuden kehityskulkuja alun salapoliisi- ja arvoitusromaaneista nykyajan eko-, tekno- ja tieteistrillereihin. Mukana ovat tutut hahmot Sherlock Holmesista ja neiti Marplesta Harjunpäähän ja Harry Holeen. Nerokkaiden harrastelijasalapoliisien ja synkkien yksityisetsivien rinnalla rikoksia ratkaisevat niin kuolemansyyntutkijat, psykologit, toimittajat, hakkerit kuin ”tekniikan pojatkin”.
Teoksen punaisena lankana kulkee ajatus rikoskirjallisuuden jatkuvasta muutoksesta, kehityksestä ja sekoittumisesta omien alalajiensa kesken. Tämän päivän rikosromaanissa on samanaikaisesti tarjolla lukijan mielikuvitusta ja älyä kiihottavaa arvoituksellisuutta, poliisityön kuvausta, psykologisia elementtejä sekä suoraviivaista toimintaa parhaaseen trillerityyliin.
Alussa oli murha : johtolankoja rikoskirjallisuuteen – Arvas, Paula - Voitto Ruohonen
Tutustu Kirja- ja Lehtilinnan tuotteeseen ”Alussa oli murha : johtolankoja rikoskirjallisuuteen”. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Arvas, Paula - Voitto Ruohonen. Kustantaja: Gaudeamus. Painovuodeksi on merkitty 2016. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.