Ihminen eroaa laadullisesti esine- ja konemaailmasta: inhimillisen olemassaolon perusrakenteet ovat henkisiä. Teema on keskeinen myös empiirisissä tieteissä. Niissäkin tutkitaan ihmisen henkisiä toimintoja ja aikaansaannoksia. Henkinen ihminen sisältää teokset Henkinen Ihmisessä ja Ihmisen ainutlaatuisuus sekä Jussi Backmanin laatiman esseen Lauri Rauhalan ajattelusta. Lauri Rauhala (1914-) on tehnyt filosofisen elämäntyönsä eksistentiaalisen fenomenologian parissa. Sen tärkeimmät analyysin kohteet ovat inhimillinen kokemus ja merkityksen ongelma. Rauhalalle ihminen on kehollinen, tajunnallinen ja situationaalinen eli elämäntilanteeseensa kietoutunut olento. Näine toisiinsa palautumattomine ulottuvuuksineen ihminen on ainutlaatuinen. ”Persoona on ainutkertainen. Häntä ei voida tutkia eikä käsitellä esineenä eikä välineenä. Hänen olemassaololleen tunnustetaan integriteetti eli hänen yksilöllisyytensä ja yksityisyytensä loukkaamattomuus. Hän on vapaa valitsemaan ja juuri siksi vastuullinen. Hän on henkinen olento, tai toisella tavalla ilmaisten, hän tulee persoonaksi lähinnä juuri siksi, että hänessä toimii henkinen kapasiteetti
Henkinen ihminen : Henkinen ihmisessä & Ihmisen ainutlaatuisuus – Rauhala, Lauri
”Henkinen ihminen : Henkinen ihmisessä & Ihmisen ainutlaatuisuus” on Kirja- ja Lehtilinnan valikoimassa oleva kirja. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Rauhala, Lauri. Kustantaja: Gaudeamus. Kappaleen painovuosi: 2009. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.