Matsästys on ihmisen vanhimpia sosiaalisia toimia ja kulttuuri-ilmiöitä. Esi-isiemme eloonjääminen oli kauan aikaa ratkaisevasti tarkan luonnonhavainnoinnin varasssa. Eläinten elintapojen ja metsästyskäyttäytymisen innostamina ihmiset kehittivät yhä täydellisempiä aseita ja menettelytapoja menestyäkseen eläinmaailman kilpailijoidensa rinnalla. Ryhmässä metsästämisen tarve edisti sosiaalisia rakenteita ja rituaaleja, jotka johtivat omiin yhteisömuotoihin. Aseista sekä metsästäjän apuna toimineista jalostetuista koirista ja linnuista tuli statussymboleita. Vanhoilta ajoilta ja vanhoista kulttuureista periytyvät lukemattomat sanalliset ja kuvalliset dokumentit todistavat metsästyksen merkityksestä, joka on säilynyt nykypäivään asti, vaikka jahti on pitkälti menettänyt alkuperäisen tehtävänsä ravinnon hankinnassa. Teos tarjoaa yli 1200 kuvallaan kattavan näköalan metsästyksen kaikkiin puoliin. Kirjan kulttuurihistoriallinen osa esittelee taideaarteita ja harvinaisuuksia: alkaen ensimmäisistä säilyneistä luolamaalauksista, edeten keskiajan todistuskappaleisiin, kuten Fredrik II:n kuuluisaan haukkakirjaan, ja päätyen uuden ajan loisteliaisiin maalauksiin. Toinen osa on omistettu riistalle luonnollisessa ympäristössään ja oman aikamme metsästykselle. Upeat värikuvat vangitsevat kiehtovasti haukan metsästysstrategian, jäniksen taituruuden sen juostessa mutkitellen, suden uhkaavat eleet ja ukkoteeren soidintanssin. Monipuolisiin kulttuurihistoriaa ja riistaa koskeviin tietoihin liittyy yli 100 levinneisyyskarttaa. Metsästyskoirarotuja, metsästyksen valokuvausta sekä riistaruokia koskevat artikkelit tekevät kirjasta kokoomateoksen, joka ei kiinnosta vain metsästäjiä vaan kaikkia luonnonystäviä.
Matsästys (metsästyksen historiaa) – Bluchel, Kurt G
Kirja- ja Lehtilinnan valikoimaan kuuluu kirja ”Matsästys (metsästyksen historiaa)”. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Bluchel, Kurt G. Kustantaja: Könemann. Tuotetietoihin merkitty painovuosi on 2006. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.