Näyttävä valokuvateos esittelee yli 230 upeaa mustavalkokuvaa, joiden pääosassa on koira. Mukana on tunnettujen ja tuntemattomien kuvaajien teoksia 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeltä lähtien. Kuvissa on uljaita, hauskoja, suloisia, taitavia ja sankarillisia koiria, esim. Hollywood-schäfer Rin Tin Tin, Lassie ja Winston Churchillin bulldoggi. Filmitähtikoirien seurassa vilahtavat mm. Alfred Hitchcock, Shirley Temple sekä Stan Laurel ja Oliver Hardy. Valokuvat ovat kymmenien tunnettujen tai tuntemattomiksi jääneiden kuvaajien käsialaa (mm. John Drysdale, Robin Schwartz, Karl Baden ja Donna Ruskin).
Kuvien lomassa on kirjailijoiden ja muiden koiraihmisten kertomuksia ja anekdootteja sekä kirjan koonneen J. C. Suarès’n hulvattomia koirapiirroksia. Mainio lahjakirja koirien ja valokuvataiteen ystäville!
Newyorkilainen J. C. Suarès toimii luovana johtajana mm. lehdissä Publisher’s Weekly ja Variety. Hän on tehnyt graafista suunnittelua ja kuvituksia kirjoihin ja lehtiin ja julkaissut aiemmin yhdeksäntoista kissakirjaa ja yhdeksän koirakirjaa. Hänellä on kaksi kissaa, Spookie ja Lucy, sekä kahdeksan pooloponia.
Valloittavat koirat – Suares, J. C
Tutustu Kirja- ja Lehtilinnan tuotteeseen ”Valloittavat koirat”. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Suares, J. C. Kustantaja: Schildts. Painovuodeksi on merkitty 2007. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.