Norjalaisen bestselleristin Karin Fossumin (s. 1954) läpimurtoromaani, joka tutustuttaa meidät komisario Konrad Sejeriin. Kuvataiteilija Eva Magnus kuvittelee olevansa riippumaton omassa maailmassaan. Yhtenä päivänä hän kohtaa vanhan lapsuudenystävänsä, jolla on tukuittain rahaa. Samanlainen rahatulva olisi Evankin ulottuvissa, kunhan vain hän suostuisi myymään ruumistaan miehille. Tapahtumat saavat yllättävän käänteen, kun Eva joutuu murhan todistajaksi. Mutta onko Evan katse sittenkään erehtymätön? Miksi Evalla on yhtäkkiä rahaa ja kuka niitä oikeastaan kaipaa? Vai kaipaako niitä kukaan? Evan katse on kiehtovasti kerrottu rikostarina, joka yllättää lukijansa moneen kertaan ja perusteellisesti.
Evan katse – Fossum, Karin
Kirja- ja Lehtilinnan valikoimaan kuuluu kirja ”Evan katse”. Tuotetietoihin merkitty tekijä on Fossum, Karin. Kustantaja: Like pokkari. Tuotetietoihin merkitty painovuosi on 1995. Painos: 1.p.
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvää palvelua! Ei aivan joka kerta, mutta yleensä löytyy jotain, mitä ostaa. Mutta muutaman kerran on käynyt sillä lailla, että sivuhen mukaan kauppa on auki, mutta sitten ei kuitenkaan ole, kun menemme paikalle.
Lähetetty Google -sivustolla
Nicklas Turunen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus
Lähetetty Google -sivustolla
Mirka Rimpelä
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Paljon oli hyvää keräilytavaraa
Lähetetty Google -sivustolla
Onni Makkonen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Sympaattinen, pieni antikvariaatti Kuopion ytimessä. Kaikissa tuotteissa ei hinnat esillä, joten niitä saa henkilökunnalta kysyä. Vinyylilevyt poskettoman ylihintaisia.
Lähetetty Google -sivustolla
Mark Sluis
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Fast shipping from Finland to Alankomaat. Thank you - kiitos.
Lähetetty Google -sivustolla
Tiina Hämäläinen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hyvä ja nopea palvelu.
Lähetetty Google -sivustolla
Mika Kulmala
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Mukava perinteinen antikvariaatti ja hyvä palvelu. Plussaa että varastossa on vielä lisää tavaraa, joskin toisaalta miinusta ettei se samassa tilassa ole selattavissa. Menee aikaisin kiinni. Hyvät nettipalvelut.
Lähetetty Google -sivustolla
Mareena Keskitalo
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Erittäin nopea toimitus ja hyvä palvelu!
Lähetetty Google -sivustolla
Kone Man
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.
Hieno paikka ja tullut käytyä varmaankin 1990-luvulta lähtien...muistuupa mieleen,että pyysin kauppiasta pitämään silmällä,milloin jättikirja MINÄ ROOPE-SETÄ ilmaantuisi myymälään...ja katso...eräänä päivänä puhelin soi(silloin ei ollut internettiä)ja myyjä soitti että nyt sitä ois hintaan 400mk.No minä ostin ja se on minulla yhä tallessa🤣👍
Lähetetty Google -sivustolla
Aleksi Hänninen
Trustindex vahvistaa, että arvostelun alkuperäinen lähde on Google.